Eilenkin oli aurinkoista ja keväistä Helsingissä. Olimme liikkeellä vaihteeksi ratikalla, kävimme Kalliossa, jossa piikit olivat tarpeen tossujen kantapäissä, näimme sattumoisin yhden Helenan akvarellin kehystettynä ja palasimme Pikku Huopalahteen puolen päivän jälkeen. Ehdin työstää Gaz matkaan -käsikirjoitusta viisi sivua. Helena teki käsitöitään telkun ääressä ja luki Murakamin kirjaa 1Q84. Riitta Jalosen Kirkkaus on minulla yhä kesken. Aikakausi on siinä nyt kuusikymmentäluvun alku. Mielenterveysongelmien ja vilkkaan mielikuvituksen kanssa ponnisteleva nuori kirjailija elää maailmassa, jossa on mekaanisia kirjoituskoneita ja puhelimet ovat pyöritettävällä valintalevyllä varustettuja ja puhelinkioskien puhelimet toimivat kolikoilla. Jalonen kuittaa tekstissä vuosia ja useitakin vuosia hyppäämällä niiden yli eli ohittaa merkityksettömät kohdat ja päähenkilö vanhenee samalla ja hänelle muodostuu henkilöhistoriaa. Hän saavuttaa kirjallista menestystä ja lukee lehdissä ilmestyviä kirjallisuusarvosteluja kirjoistaan. Eilen iltapäivän lukutunnilla jatkoimme Dostojevskin Idiootin ääneenlukua. Houkutukseksi jätetyn rahasumman tai lompakon ongelma aiheuttaa draamaa yhtäällä ja ikuinen rakkausteema punoutuu kaikkeen muuhun kanssakäymiseen. Ei mitään uutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti