Kaunis kesäpäivä

keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Tilkankadulla

    







Hyvää Kansainvälistä naisten päivää. Nyt aamulla pyryttää lunta Helsingin Pikku Huopalahdessa ja on kai pyryttänyt läpi yön. Tuulee idästä yhdeksän metriä sekunnissa. Eilen kauppareissulla oli tyyten toista, aurinko paistoi Mannerheimintiellä säteilevästi ja keväisesti. Oiva ulkoilusää. Joimme päiväkahvit parvekkeella. Eilen edistyin kaksitoista sivua Gaz matkaan -käsikirjoituksessa. Olen siinä nyt sivulla 605. Kaikkiaan käsikirjoituksessa on 862 sivua. Helena virkkaa isoäidinneliöitä, joista tulee joskus jokin palapeitto tai vastaava. Välillä hän tekee akvarelleja työpöytänsä ääressä. Useimmiten hän tekee niitä aamupäivisin. Hän lukee Haruki Murakamin kirjan 1Q84 kolmatta osaa, erillistä nidettä, joka on aiempaa nidettä ohuempi ja helpompi käsitellä myös sängyssä. Tietenkin on myös se kotoinen ”äänikirja” eli hän kuuntelee iltapäivisin, kun minä luen ääneen. Dostojevskin Idiootti on loppuhuipennuksissaan. Kirjaa on lukematta noin kuusikymmentä sivua. Idioottiruhtinaalla on kaksi nuorta naista, joihin hän on rakastunut ja joita hän on molempia kosinut julkisesti ja nyt tämä kaikkien kanssa mieliksi oleva mies joutuu tilanteeseen, että hänen on valittava toinen näistä kahdesta. Hän yrittää kuitenkin pitää molemmat ja epäröi päätöksessään. Tällöin toinen neito lähtee parkuen pois ja toinen ajaa oman sulhasensa tiehensä ja aletaan suunnitella häitä. Kirja päättynee niin hyvin, että ei hyvin pääty tai miten päättyykään.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti