Siirsimme parvekepöydän eilen olohuoneeseen ruokapöydäksi korvaamaan toistaiseksi pienen, punaisen, pyöreän ja yksijalkaisen muovipöydän, jota etsimme edelleen. Pöydän ympärillä on kolme keittiötuolia. Työstin eilen viisi sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Etenen varovasti, sillä liikun nyt vieraassa maastossa ja joudun vilkuilemaan taakseni, jotta en eksy. Helena jatkaa virkkaamista, käy välillä työpöytänsä ääressä tekemässä akvarelleja ja palaa taas sohvalle käsitöiden pariin. Kiersimme Pikku Huopalahden rannalla keskipäivällä. Iltapäivällä luimme ääneen kolmekymmentä sivua Dostojevskin Idioottia. Olen luopunut niistä toiveista, joita elättelin kirjan ensimmäisen sadan sivun aikana. Kakku lässähti. Mietin mitä pidin ja koin lukiessani sen ensimmäisen kerran murrosikäisenä? En muista. Kirjaa on jäljellä vajaa kaksisataa sivua. Aloin lukea kolmatta kertaa Francoise Saganin esikoiskirjaa Tervetuloa ikävä. Muistan pitäneeni siitä ensimmäisellä lukukerralla, mutta palatessani siihen toisen kerran muutama vuosi sitten, en nähnyt siinä mitään erikoista. Olinko unessa? Luinko liian nopeasti? Ajattelinko jotain muuta? Nimittäin nyt, luettuani tästä pienestä kirjasta kaksi kolmasosaa, olen vaikuttunut. Kirjoitin päiväkirjaani: Sagan lentää, muut kävelevät. Tietenkin on muitakin kirjailijoita, jotka ovat sillä ylemmällä tasolla, mutta Francoise Sagan on heidän joukossaan, ainakin Tervetuloa ikävä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti