Olemme ihailleet ikkuna- ja parvekemaisemassamme muun muassa yhtä riippuvaoksaista koivua, joka on erottunut paremmin sen jälkeen, kun puita on kaadettu Patteritien varresta ja sitä mukaa, kun syksy on edennyt ja kellastanut ja rusottanut lehdet. Eilen otin muutaman kännykkäkuvan tästä talveen valmistautuneesta puusta.
Päättymätön riemu on sivulla 887. Muistan kaikenlaista mitä tekstissä tulee vielä. Etukäteistieto ei vaikuta latistavasti lukukokemukseen. On kirjoja, joita lukee uudelleen ja uudelleen. Vertasin aiemmin näillä päiväkirjasivuilla Wallacea tyyliltään Volter Kilpeen, mutta häntä voi verrata myös vaikka Marko Tapioon, Marcel Proustiin, Claude Simoniin, William Faulkneriin. Kirjailijoita, jotka eivät ole suostuneet siihen muottiin, johon yksinkertaistuva yhteiskunta ajaa kaikkia ja siis myös luovia henkilöitä. Yksinkertaistuva? Onko väite kohtuuton, väärä? Yhteiskunta perää yksinkertaistamista ja virtaviivaistamista. Se vaikuttaa suuntautuneen tuotantoon, mieluummin siihen ja automaattiseen sellaiseen kuin tuotteeseen. Tuotteet kuin haukkapalat.
Yksinkertaistuva yhteiskunta? Muuttuva ainakin. Erilainen kuin ennen. Se mikä on seuraavaksi tulossa, on aavistettavissa, mutta kauempana tulevaisuus jää pakosta hämärään.
5.12.2020
David Foster Wallacen Päättymätön riemu on 46. tänä vuonna lukemani kirja. Olen lukenut kommentteja ja kirjaa jopa mainostetaan niin, että se ei varsinaisesti pääty, pitää paikkansa sikäli, että tapahtumat, asiat jäävät kesken, mutta lopetus on silti tenniksen pelaajalle sopiva pysäytyslyönti. Palloralli päättyi onnistuneeseen palautukseen.
Nostin kirjan palautettavien kirjaston kirjojen pinkkaan. Kiitän lainasta. Otin hyllystä Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin toisen osan Swannin tie, Swannin rakkaus, Proustin mahtikirjan eri osilla on monia nimiä. Proustia voi lukea missä ja aina vain ja minkä muun kirjan jälkeen tahansa. Saunan lämmetessä avasin seuraavaksi Kaksi tiikerintaljaa -käsikirjoituksen ja luin ensimmäiset neljä sivua. On aika lukea aikaansaannokseni. Tiikerit on odottanut kesästä asti.
Ulkona on lämmön puolella ja voimakas etelävirtaus. Vähät lumet ovat sulaneet.
6.12.2020
Itsenäisyyspäivä, joka jää historiaan tasavallan merkkipäivänä, jona ei ollut juhlallista vastaanottoa presidentinlinnassa.
Kello on vähän yli kahdeksan. Olen lukenut vajaat sata sivua Kaksi tiikerintaljaa -käsikirjoituksesta eli noin kolmanneksen. Kaksi tai kolme virhettä on löytynyt, jotka olen korjannut. Muuta korjattavaa ja paranneltavaa on, mutta jätän sen uuteen versioon. Käsikirjoitus on ollut tähän mennessä epätasainen. Siinä on loistavia kohtia – jos voi itse arvostella niin – mutta on kohtia, jotka pitää kirjoittaa uudestaan. Sysään korjauskierroksen käyntiin, kunhan olen lukenut kässärin läpi ensin. Meneekö siihen useampi päivä? Luulen.
Luen muuna aikana Proustia ja katson läppäriltä jalkapalloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti