Kaunis kesäpäivä

perjantai 24. lokakuuta 2025

Taavetissa

    








Yliopiston almanakan mukaan tänään on YK:n päivä ja Rukouspäivä. Rukouspäivä sopii mainiosti. Voi rukoilla rauhaa maailmaan ja viisautta valita rauhanomaiset keinot kiistojen ratkaisemiseksi. Tänä aamuna Luumäen Taavetissa on viisi astetta. Postauskuvana on kirpparin näyteikkuna heijastuksineen. Eilen kiersimme aamulenkkinä hiihtoladun. Lähdimme liikkeelle ennen kahdeksaa ja niinpä ladunvarren valaisinpylväissä oli vielä valot, mutta ne sammuivat, kun olimme päässeet reitin puoliväliin. Kaupalla käydessämme otin kuvan torin huoltorakennuksesta. Sähköt toimivat jo ainakin osin. Iltapäivällä alkoi sadella. Luin omaa tarinaani Kiipelissä, jonka kirjoitin vuosi sitten ja joka on ollut myös blogissa. On aika selvittää, miltä se nyt tuntuu? Helena piirsi eilen luonnoksia. Graffitista hän on tehnyt ainakin kymmeniä kirjallisia muistiinpanoja piirrosluonnosten lisäksi ja joka graffiti on katoava märkä läiskä saunan löylytilan paneelissa ja johon seinään minä nojaan välillä. Helena alkoi eilen lukea Georges Simenonin dekkaria Maigret och mannen på bänken. Minä luen yhä Pablo Nerudan muistelmia nimeltä Tunnustan eläneeni. Ääneenlukuprojektimme on sivulla 105, John Le Carren jännäriä Pieni rumpalityttö. Maamme tämän hetken dekkarikuningattaren Satu Rämön uusin, Tinna ilmestyy tänään. Onnea. Olen varmaan kirjoittanut jossain varhemmin nimen väärin F-kirjaimella, mutta olen kuullut nimen väärin.
















































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti