Taavetissa

 

Lokakuun viimeinen päivä. Tänä aamuna oli neljä astetta Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on alikulkutunnelin ”avaimenreikä” taajaman keskustasta pohjoisen puolen liikunta-alueelle. Eilen oli postauskuvaksi harhautunut Kalle Päätalon kirjan Reissutyössä kansi kuin muistona kesästä, mutta kun klikkasi sitä, näkyviin tuli mänty ja jäkälää sen rungossa ja oksantyngissä. Tällaista sekaannusta tapahtuu joskus. Koska sää oli poutainen eilen aamulla, patikoimme vanhalle hiekkakuopalle ja sen pohjalle asti. Sinne ehdittyämme alkoi vihmoa vettä ja sitä riitti paluumatkan ajan ennen kuin taivas kirkastui jälleen. Kirjastossa ei ollut eilen Satu Rämön Tinnaa pikalainoissa. Tutkimme Maaseudun tulevaisuus -lehtien pinkkaa ja päädyimme siihen, että se ilmestyy kolme kertaa viikossa. Söimme eilen hernekeittoa. Helenalla oli tähteeksi jäänyttä luumuhilloa ja kermaa ja hän osti sitruunan ja teki luumuhyvää. En tiedä sille muuta nimeä. Helenalle tuli aamulenkillä jokin piirrosidea, jonka hän laittoi muistiin. Päiväunien jälkeen hänellä oli kylkikipua ja hän jäi pitkäkseen lepäämään ja minä luin vähän aikaa ääneen John Le Carren jännäriä Pieni rumpalityttö. Minulle se on vaikea nimi, koska sekoitan sen jatkuvasti Pieneen runotyttöön. Helena nukahti ja aloin muokata Kiipelissä -tarinaa, jossa oli sellainen helpompi vaihe, että edistyin sivulle neljätoista asti. Tarinaa on kaikkiaan kaksikymmentäyksi sivua. Luin illalla loppuun Eeva Kilven novellikokoelman Se mitä ei koskaan sanota. Pidin.