Kaunis kesäpäivä

maanantai 27. lokakuuta 2025

Taavetissa

    









Viisi astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Eilen, sunnuntaina olimme liikkeellä seitsemän jälkeen. Päivä oli jo valkenemassa, koska olemme palanneet normaaliaikaan. Kävelimme Saviniementielle. Postauskuva on tältä kävelyltä, autiotalon pihalla toisistaan poispäin nojautuvat kaksi tiilitornia, joiden odottaa kaatuvan minä hetkenä hyvänsä. Helena teki eilen aamupäivällä luumutorttuja. Hän katsoi samalla läppäriltä jotain sarjaa. Minä luin ja muokkasin Kiipelissä -tarinaa. Ennen päiväunia Helena alusti joululimpputaikinan, jonka hän leipoi myöhemmin leiväksi ja paistoi, kun minä luin ääneen John Le Carren kirjaa Pieni rumpalityttö. Olemme lukeneet siitä yli kolmanneksen. Eilen illemmalla luin Pentti Saarikosken ja Mia Bernerin yhteisen kirjan Ja meille jäi kiireetön ilta, Kvällen gör sig ingen brådska. Helenalla oli unilukemisena Saarikosken Hämärän tanssit. Katsoimme televisiosta NHL-liigan jääkiekkoa, New Jersey vastaan Colorado, jonka New Jersey voitti lisäajan kolme kolmea vastaan -pelin ratkaisumaalilla.








































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti