Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 19. lokakuuta 2025

Taavetissa

    










Kahdeksan astetta pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvassa on kaislaverhoon lisättyjä ”kunniamerkkejä”, sulkia ja Annin Helenalle lahjaksi antama koru. Tänään niin kuin eilenkin aamuvarhaisella on taas upea eteläinen tähtitaivas. Eilen yhdeksän aikaan kävimme kirjastossa ja kaupassa. Ostimme pakastekalakuutioita. Helena oli kuorinut ja paloitellut perunat valmiiksi ja päivälliseksi nautimme herkullista kalakeittoa. Iltapäivällä sään lämmettyä niin, että tienpinnat olivat sulina, kävelimme linkkimaston ohi alas Saviniementielle, jossa harvennushakkuu oli saatu suoritettua ja tien laidassa odottivat puupinot noutajaa. Helena piirsi eilen aamupäivällä luonnoksia ja teki käsitöitä iltapäivällä. Minä laitoin alulle ja kirjoitin kaksi sivua tarinaa työnimeltä Kuolleiden kärpästen koti. Se on yksi niitä ideoita, joita on pulpahdellut mieleen. Illalla totesin, että tarina on valmis. Luin sen Helenalle ja hän oli samaa mieltä. Jossain välissä luin Pablo Nerudan Isla Negran runoja. Helena luki Pentti Saarikosken Tiarnia-sarjaa, Tanssilattia vuorella. Illalla katsoimme televisiosta jääkiekkoa ja Elämäni biisi -ohjelman.









































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti