Kaksi astetta pakkasta
aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvassa Helena istuu Patteritien penkillä sunnuntaina
iltapäivällä. Eilen tiistaiaamuna pesin kaakeliharjalla pesuhuoneen ja löylytilan
lattian. Tunnin jumppa. Etsin yhtenä päivänä Luumäen pääkirjaston hyllyistä Mia
Bernerin ja Pentti Saarikosken yhteistä kirjaa Kvällen gör sig ingen brådska.
Ei ollut. Netistä näin, että heili-kirjastossa, Imatralla on se suomeksi ja
varasin sen. Huomasin, kun kolusin paikallisen kirjaston ruotsinkielisiä kirjoja,
että hyllyssä oli kaksi Simenonin Maigret -teosta, Maigret och clocharden ja
Maigret och mannen på bänken. Lainasin ne Helenalle. Maanantaina meillä oli ruokana
paistetut muikut ja eilen Helena teki oman pizzapohjan ja keräsi pakkasesta
alkukesän ensimmäisiä sienilöytöjä, kanttarelleja, vaaleaa orakasta ja
kehnäsieniä pizzan täytteeksi. Puolet pizzasta jäi tälle päivälle. Eilen iltapäivällä
teimme saappaat jalassa hiihtoladun metsälenkin. Sen jälkeen aloimme lukea
ääneen John Le Carren jännäriä Pieni rumpalityttö. Muistini mukaan olen lukenut
sen ennenkin ääneen Helenalle, mutta en löytänyt tietoa luettujen kirjojeni
listalta, joka yltää viidentoista vuoden päähän. Kun avasin kirjan, huomasin merkinneeni
kirjan hankkimispäivän, 26.8.2006, Lappeenrannan Sumasta. Monta lukuprojektia
menee päällekkäin. Helena alkoi eilen kutoa toista sukkaparia. Ensimmäinen pari
oli kokonaan luonnonvalkoista ja tämä jälkimmäinen on tummanharmaata. En tiedä,
tuleeko siihen muuta väriä.









Ei kommentteja:
Lähetä kommentti