Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Terveisiä Taavetista

   








Eilen illalla kolmen, neljän päivän ikäinen, kapea kuunsirppi tuli näkyviin lännen puolen taivaanrannassa, kun kävimme saunasta jäähyllä parvekkeella. Nettiyhteisön mukaan revontulia leiskui joissain paikoin Luumäkeä. Kävimme illan mittaan parvekkeella ja ikkunasta tiirailemassa, näkyisikö meillekin, mutta emme saaneet sitä armoa. Olisi pitänyt pukea ja lähteä ulos jaloittelemaan. Eilen etenin tasaisesti Roto -käsikirjoituksessa. Lopettaessani työrupeaman olin sivulla 150 ja koko käsikirjoituksessa on nyt 330 sivua. Aloitin Marcel Proustin suurromaanin kolmannen niteen. Sen yläotsake on Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa ja alanimike Rouva Swannin ympärillä. Minä-Marcel haaveilee kirjailijan urasta, mutta ei luota omiin kykyihinsä. Hän tuskittelee sen epäilyksen kanssa, ettei hän omaa minkäänlaista kirjallista kykyä. Helena lukee edelleen Finnegans Wakea ja höystää sitä runoilla, viimeksi Sirkka Turkkaa. Stephen Kingin Mustan tornin kirjassa Callan sudet ka-tet kuuntelee isä Callahanin pitkällistä tarinaa elämästään, vampyyreistä ja Mustasta Kolmestatoista, joka on hänen kirkossaan ja josta hän haluaa päästä eroon.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti